Sovittelu ja väestösuhteiden rakentaminen

Huhtikuun lopulla 2022 ilmestyy laaja opus Sovittelu ja sen sovellukset | Edita, jossa käsitellään monipuolisesti sovittelun erilaisia teoreettisia lähtökohtia ja kaikki Suomessa käytössä olevat käytännön sovellukset. Avaan itse kirjassa sovittelun mahdollisuuksia toimia työkaluna toimivien väestösuhteiden rakentamisessa.

Yksi yhteiskunnallinen ikuisuuskysymys on se, kuinka saada erilaiset ihmiset ja väestöryhmät tulemaan toimeen toistensa kanssa ja elämään rauhanomaisesti yhdessä tai rinnakkain. Väestöryhmien väliset jännitteet, polarisoituminen, rasismi ja viha ovat viime vuosina olleet esillä yhteiskunnallisissa keskusteluissa ilmiöinä, jotka haastavat yhteiskuntarauhaa. Niiden lisäksi on keskusteltu myös siitä, kuinka yhteiskunnallista keskusteluilmapiiriä ja väestösuhteita voisi parantaa.

Keskeistä edellä mainittujen ilmiön käsittelyssä on toimivan vuorovaikutuksen mahdollistaminen…Eli se, mitä sovittelussa juuri haetaan! Vuorovaikutukselle olisi hyvä olla puitteet kunnossa kaikkialla, missä ihmiset toisiansa kohtaavat, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmisten välille syntyy jännitteitä ja konflikteja. Sovittelemalla konfliktit mahdollisimman varhain niiden kesken, keitä ne koskevat, voidaan ennaltaehkäistä niiden kärjistymistä ja leviämistä, sekä uusien konfliktien syntymistä.

Väestösuhdepolitiikka, jota tehdään hyvien väestösuhteiden edistämiseksi, on yksi yritys luoda vuorovaikutukselle rakenteellisia puitteita ja edistää hyviä väestösuhteita. Väestösuhteiden tarkastelussa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka eri väestöryhmät kokevat toisensa, kuinka he suhtautuvat toisiinsa ja kuinka he tulevat toimeen keskenään. Väestösuhteet katsotaan hyviksi tai toimiviksi, jos ihmiset suhtautuvat toisiinsa kunnioittavasti, luottavat toisiinsa riittävästi, kykenevät olemaan vuorovaikutuksessa keskenään ja pystyvät osallistumaan yhdenvertaisesti yhteisön tai yhteiskunnan toimintaan. Tämä mahdollistuu, jos kaikilla osapuolilla on riittävä turvallisuuden tunne, tarkoittaen myös sitä, että he uskaltavat ilmentää identiteettiään haluamallaan tavalla eli esimerkiksi käyttää vakaumustaan ilmentäviä symboleja ilman pelkoa häirinnästä.

Väestösuhteiden näkökulmasta on keskeistä, että väestöryhmät saavat tunnustusta olemassaololleen yhteiskunnalta ja toisiltaan. Väestösuhteiden rakentaminen tähtää sosiaalisesti oikeudenmukaiseen ja yhdenvertaiseen yhteiskuntaan, jossa jokaisella on omalla äänellä ja omine näkökulmineen mahdollista osallistua omien ja itselle merkityksellisten kysymysten ja konfliktien käsittelyyn. Joskus se tarkoittaa nykyhetken kysymysten lisäksi myös menneisyyden tapahtumien käsittelyä eri väestöryhmien näkökulmista. Esimerkiksi lokakuussa 2021 valtioneuvoston asettaman saamelaisten totuus- ja sovintokomission meneillään oleva työ on sekin väestösuhteiden rakentamista.

Toimivia väestösuhteita rakentamalla pyritään tilanteeseen, jossa eri väestöryhmiin kuuluvat ihmiset elävät yhteiskunnassa ja paikallisyhteisöissä yhdenvertaisina, rauhanomaisesti rinnakkain tai yhdessä. Ihmisten tai ryhmien välille ei voi pakottaa hyviä suhteita, mutta rakenteellisella tasolla on mahdollista vaikuttaa siihen, miten asioiden tulisi olla järjestetty, jotta ihmisten välinen rakentava vuorovaikutus mahdollistuisi. Vuorovaikutukseen vaikuttaminen on keskeistä, sillä vuorovaikutuksen kautta kytkeydytään toisiin. Ihmiset tulevat osallisiksi asioihin, yhteisöihin ja yhteiskuntaan, jos heillä on merkityksellisiä vuorovaikutussuhteita, joissa ilmaista itseään itselle tärkeistä ja merkityksellisistä kokemuksista. Vuorovaikutuksen kautta syntyy kokemus osallisuudesta ja luottamusta yhteiskuntaa kohtaan.

Sovittelu antaa ainakin periaatteellisella tasolla mahdollisuuden toimia työkaluna toimivien väestösuhteiden rakentamiseen; onhan sovittelussa tavoitteena tasa-arvoinen kohtaaminen yhteisen asian äärellä. Sovitteluun kuuluu olennaisesti myös se, että jokainen osapuoli tulee näkökulmineen, identiteetteineen, historioineen ja tarpeineen tasapuolisesti tunnustetuksi. Yksi näkökulma ei ole normaalimpi kuin toinen eikä dominoi toista. Sovitteluun kuuluu valta-asemien epäsuhtien tunnistaminen ja vallan tasapainottaminen: ideana on, että jokainen osapuoli pystyy tuomaan näkemyksensä esiin ja saamaan niille tunnustusta ilman pelkoa siitä, että hänen kimppuunsa hyökätään, hänet tehdään naurunalaiseksi tai hänen kokemuksensa mitätöidään.

Sovittelu on yhteiskunnassamme tällä hetkellä jo tunnistettu ja tunnustettu keskeinen menetelmä hyvien väestösuhteiden edistämisessä. Sovittelupalvelujen hyödyntämistä suositellaan sisäisen turvallisuuden strategiassa, asuinalueiden turvallisuutta parantavassa työssä ja rikoksentorjunnassa sekä maahanmuuton ja kotoutumisen kontekstissa tehtävässä työssä. Vähemmälle huomiolle ovat kuitenkin jääneet väestösuhteita rakentavan sovittelun ehdot ja laatukriteerit. Sovittelua toteutetaan hyvin erilaisista ideologisista lähtökohdista ja teorioista käsin. Kaikki sovittelu ei automaattisesti rakenna toimivia väestösuhteita.

Väestösuhteiden toimivuus liittyy paitsi itse suhteisiin, myös niihin olosuhteisiin, joissa väestöryhmien väliset suhteet muovautuvat ja joissa konfliktit tapahtuvat. Väestösuhteisiin vaikuttavat olosuhteet rakentuvat historiallisista kehityskuluista, jotka ovat vaikuttaneet väestöryhmien yhteiskunnallisiin asemiin, valtasuhteisiin ja instituutioiden toimintaan. Ne ovat tuottaneet joillekin etuoikeuksia ja dominoivan aseman ja toisille marginalisoidun aseman. Konfliktitilanteissa tämä näkyy esimerkiksi siinä, kenellä on konfliktiin nimeämisvalta. Usein se osapuoli, joka osaa käyttää järjestelmiä toista osapuolta taitavammin, nimeää esimerkiksi sen, mistä konfliktissa on kyse, ja tämä saattaa määrittää sitä, mitä ja kenen kokemaa ongelmaa aletaan ratkaista.

Ollakseen relevantti toimintatapa väestöryhmien välisiin jännitteisiin, polarisaatioon, rasismiin ja vihaan liittyvissä konflikteissa ja kaikkien mukaan saamisessa sovittelun on tapahduttava tietyin ehdoin.

Käytössä olevia sovittelujärjestelmiä on arvosteltu siitä, että sovittelussa on keskitytty pääosin korjaamaan yksittäisiä tilanteita, mutta liikkeen piirissä ei ole tartuttu rakenteellisen ja institutionaalisen rasismin kysymyksiin. Kritiikissä korostetaan sitä, että koska sovittelu tapahtuu yhteiskunnan rakenteissa ja on osa niitä, se uusintaa helposti väestöryhmien etnisiä hierarkioita ja rakenteellista syrjintää ja rasismia, ellei asetelmia tietoisesti pyritä purkamaan. Yksittäisissä konflikteissa vaarana on, että sovittelu toimii vain pikaisena ratkaisuna, laastarina yksittäisille haavoille, ja konfliktien juurisyyt jäävät piiloon.

Sovittelun yhteiskunnallisen merkityksen kannalta on yhä tärkeämpää, että sovittelussa osataan kuulla, käsitellä ja ottaa vakavasti eri väestöryhmien näkemyksiä konflikteihin ja konflikteja tuottaviin olosuhteisiin. Sovittelu tuottaa ymmärrystä olosuhteista sekä mahdollisuuden muuttaa olosuhteita suuntaan, jossa kaikki voivat tuntea itsensä omana itsenään arvostetuksi, hyvinvoivaksi ja osalliseksi. Tällainen vaatii ymmärrystä yhdenvertaisuudesta, väestösuhteista sekä valtasuhteista ja niiden tasapainottamisesta. Tuohon osaamiseen ei kuulu ainoastaan yksilöiden kohtaaminen, vaan myös tietoisuus siitä, kuinka rakenteellinen rasismi toimii instituutioissa ja kuinka se vaikuttaa ja ilmenee yksilötasolla, esimerkiksi etuoikeuksina ja ennakkoluuloina. Asian tekee hankalaksi se, että sovittelija ei ole neutraali ulkopuolinen, vaan itsekin osa yhteiskunnallisia systeemejä ja hierarkioita. Valtaväestöön kuuluva sovittelija saattaa helposti tiedostamattaan normalisoida valtaväestöön kuuluvan osapuolen identiteettiä enemmän kuin toisen, kun tilanteessa ovat vastakkain osapuoli, joka edustaa yhteiskunnassa niin sanottua normalisoitua valtavirtaa, ja osapuoli, joka edustaa vähemmistöä tai ns. poikkeavaa näkökulmaa. Osaamisen lisäksi ehkä vielä tärkeämpää on siis sovittelutoimijoiden halu ja kyky reflektoida edellä mainittuja asetelmia ja valmius oppia niistä pois ja tarttua sellaisiin konflikteihin, joiden käsittelyllä on mahdollista edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta ja muuttaa väestösuhteita.

Käytännössä väestöryhmien yhdenvertaisuutta ja toimivia väestösuhteita rakentava sovittelu voi olla ainakin kolmenlaista:

Ensinnäkin se voi olla väestöryhmien välisten konfliktien käsittelyä, jolloin käytetään yhteisösovittelun menetelmiä. Yhteisösovittelussa keskeistä on kartoittaa tilanne oikein etukäteen: ketkä ovat avainhenkilöt, ja keitä muita asiaan liittyy? Keihin kaikkiin konflikti vaikuttaa? Mukana sovittelussa on muitakin, kuin vain suorat osapuolet. Sovittelu käynnistyy kartoittamalla em. henkilöiden ja tahojen intressit ja tarpeet, ja sen jälkeen prosessi räätälöidään tilanteen mukaan. Käytännössä sovittelija punnitsee, keiden välillä keskusteluja on hyödyllistä järjestää, millä kokoonpanolla, ja missä vaiheessa järjestetään kaikki mukaan ottava yhteinen tapaaminen. Seuranta on tärkeää, joten siihenkin panostetaan. Jos kyseessä ei ole konflikti, vaan vastakkainasettelu ja jännitteet, tarvitaan muuta kuin perinteistä sovittelua. Erilaiset dialogimenetelmät ja depolarisaatiotekniikat voivat auttaa mahdollistamaan rauhanomaista rinnakkaiseloa ja ehkäisemään väkivaltaa esimerkiksi erilaisten identiteettiryhmien, ideologioiden tai maailmankatsomusten edustajien välillä.

Toiseksi se voi olla yksilöiden tai ryhmien välisten konfliktien sovittelua siellä, missä ihmiset kohtaavat ja elävät yhdessä: asuinalueilla, naapurustoissa, kouluissa, työpaikoilla, vapaa-ajan yhteisöissä ja muissa yhteisöissä. Konfliktit eivät välttämättä ole – eikä niiden tarvitse olla – avoimia yhteenottoja. Ne voivat yksinkertaisesti ilmentää erilaisten tarpeiden, arvojen ja kokemusmaailmojen olemassaoloa. Joskus kyse ei edes ole erilaisuudesta, vaan siitä, että joku osapuoli tai jokin instituutio nimeää tai merkityksellistää ne etnisiksi konflikteiksi tai kulttuurien yhteentörmäyksiksi. Esimerkiksi koulussa tapahtuva eri taustoja edustavien oppilaiden konflikti ei aina liity heidän taustoihinsa, mutta selvittämätön konflikti voi jättää elämään tarinoita ja käsityksiä kouluyhteisön sekä myös laajemmin vanhempien ja paikallisyhteisön keskuuteen. Samoin voi käydä naapuruusriidoissa. Sovittelemalla tällainen konflikti ja korjaamalla osapuolten välinen suhde voidaan mahdollisesti vaikuttaa laajemmin ihmisten ja ryhmien välisiin suhteisiin ja asenteisiin toisiaan kohtaan.

Kolmanneksi väestösuhteita rakentava sovittelu voidaan ajatella myös menettelynä, jossa tarkastellaan instituutioiden suhteita eri ihmisryhmiin. Yksilöiden ja instituution edustajien välistä sovittelua tarvitaan esimerkiksi rasismi- ja syrjintäkokemusten käsittelemiseksi. Siinä voidaan pureutua sekä yksilöiden kokemuksiin instituution toiminnasta että instituution edustajien kokemuksiin tilanteesta. Rakenteellisessa tai institutionaalisessa syrjinnässä on usein kyse tahattomasta tai tiedostamattomasta toiminnasta. Sen havaitsevat yleensä ne, joihin se kohdistuu. Toiminnan muuttaminen vaatii paitsi ongelman nimeämistä, myös oppivan sovittelun prosessia, joka mahdollistaa yhdessä etsittyjen ratkaisujen löytymisen.

Koska konfliktit kertovat aina myös jotain siitä ympäristöstä, missä ne tapahtuvat, sovittelun kautta voidaan tehdä havaintoja yleisemminkin väestösuhteisiin liittyvästä kontekstista ja valtarakenteista ja muuttaa myös niitä. Tällainen lähestymistapa vaatii keskusteluja siitä, nähdäänkö sovittelu laajemmin kuin menetelmänä yksittäisten konfliktien ratkaisemiseksi; voiko sitä katsoa sosiaalisesti oikeudenmukaiseen ja yhdenvertaiseen yhteiskuntaan tähtäävänä ideologiana tai liikkeenä?

Keskeistä tulevaisuuden kannalta on se, kuinka muutokseen tähtäävät sovittelumallit tai sovellukset resursoidaan ja kuinka niiden laadusta ja riittävästä väestösuhdeosaamisesta huolehditaan. Resursointi on tärkeää, sillä kuten edellä on käynyt ilmi, sovitteluprosessit ovat aikaa vieviä eikä esimerkiksi yhteisöllisen sovittelun eri muotoja ja depolarisaatiotekniikoita systemaattisesti hyödynnetä valtakunnallisesti. Laadun ja osaamisen osalta keskeistä on se, että sovittelijoille on tarjolla riittävää syventävää- ja jatkokoulutusta ja että sovittelua toteuttavat palvelut suostuvat tarkastelemaan ja reflektoimaan toimintaansa osana kontekstia, jossa väestösuhteet rakentuvat.

Sovittelussa on potentiaalia. Sovittelu voi toimia käytännön harjoituksena ja mallintaa tapaa olla toimivassa ja kunnioittavassa vuorovaikutuksessa erilaisuutta edustavan toisen osapuolen kanssa ilman, että kukaan joutuu luopumaan identiteetistään. Tällaisten kokemusten tuottaminen väestöryhmien välille on keskeistä rauhanomaisen rinnakkaiselon ja ihmisten keskinäisen toimeen tulemisen kannalta. Paljon on siis kiinni siitä, kuinka konflikteihin suhtaudutaan. Sekä yksilö- että ryhmätasolla sovittelumenettely tuottaa parhaimmillaan kokemuksen oikeudenmukaiseksi koetusta prosessista, osallisuudesta ja voimaantumisesta ja rakentaa luottamusta yhteiskuntaa ja muita osapuolia kohtaan. Jos konfliktit siis nähdään oppimisen paikkana ja sovittelun hyödyntäminen riidanratkaisukeinona lisääntyy laajasti yhteiskunnassa elämän eri osa-alueilla, syntyy tärkeää sosiaalista pääomaa ja rauhanomaiseen ongelmanratkaisuun kyvykkäitä paikallisyhteisöjä.

Miriam Attias

Lue lisää: Attias, Miriam (2022) Sovittelu väestösuhteiden rakentamisessa. Teoksessa Ervasti & Attias (2022) Sovittelu ja sen sovellukset. Edita.