Sovittelua tutkimassa – opinnäytetyö sovittelusta pakolaisia vastaanottavissa naapurustoissa

Sovitteluksi kutsutaan menetelmää, jossa ulkopuolinen ja puolueeton sovittelija auttaa konfliktin osapuolia käsittelemään konfliktia ja pääsemään heitä tyydyttävään ratkaisuun. Sovittelua hyödynnetään monenlaisten ristiriitatilanteiden käsittelemisessä. Suomessa eräs uusimmista toimijoista sovittelun kentällä on vuonna 2015 perustettu järjestöpohjainen Naapuruussovittelun keskus.

Naapuruussovitteluun tutustuttuani päätin tutkia gradussani, miten sovittelua on Suomessa käytetty pakolaisia vastaanottavissa naapurustoissa. Toteutin vuonna 2017 vastaanottokeskuksille kyselyn naapurustoyhteistyön ja sovittelun käytöstä. Lisäksi haastattelin naapuruussovittelijoita sekä naapuruussovittelua tilanneiden kuntien edustajia sovittelun käytöstä kiintiöpakolaisia vastaanottaneissa kunnissa. Tutkimus kohdistui erityisesti vuosiin 2015–2016, jolloin perustettiin uusia vastaanottoyksiköitä ja useassa kunnassa vastaanotettiin ensimmäistä kertaa kiintiöpakolaisia.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että konfliktinkäsittelytarpeet pakolaisia vastaanottavissa naapurustoissa liittyvät erityisesti ennakkoluulojen ja pelkojen käsittelemiseen sekä turvallisuudentunteen parantamiseen. Haastatteluaineistosta selvisi, että yhteisöllisen, asumisturvallisuuden parantamiseen ja eri väestöryhmien välisten konfliktien käsittelyyn tähtäävän sovittelun tarve on havaittu Suomessa. Yhteisösovittelua on kokeiltu pakolaisten tai turvapaikanhakijoiden saapumisen herättämien reaktioiden käsittelyyn naapurustoissa sekä vastaanottokeskuspaikkakunnalla syntyneiden väkivaltaisuuksien sovitteluun.

Pakolaisten saapumista ja asuttamista alueelle vastustavia ilmiöitä naapurustoissa voidaan tarkastella ns. nimby (not in my back yard) -kiistoina, joissa asukkaat vastustavat haitalliseksi koettuja muutoksia omassa naapurustossaan tai lähiympäristössään. Naapurit olivat suoraan vastustaneet vastaanottokeskusten perustamista ja pakolaisten muuttamista naapurustoon tai ilmaisseet pelkoa ja huolta alueen muuttumisen johdosta. Pakolaisten saapuminen ja vastaanottokeskusten perustaminen oli herättänyt myös positiivista kiinnostusta ja uteliaisuutta naapurustossa. Tilanteissa oli käytetty tiedottamista, sovittelua sekä yhteisen toiminnan järjestämistä naapuruston kanssa.

Tiedottamisella ja tiedon saatavuudella on tärkeä rooli ihmisten osallistumisoikeuksien toteutumisessa, mutta tiedottaminen harvoin on riittävä keino konfliktien ennaltaehkäisyyn tai käsittelyyn. Tekemäni tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että naapurustoja koskettavissa muutostilanteissa on tarvetta ohjatuille keskustelutilaisuuksille ja muutoksen herättämien – kaikenlaisten – ajatusten avoimelle käsittelemiselle.

Kuitenkin osa sovitteluun osallistuneista koki ennaltaehkäisevän sovittelutoiminnan voivan pikemminkin aiheuttaa ongelmia ja ennakkoluuloja kuin poistaa niitä, jos sovittelua järjestetään vain tietyn ihmisryhmän kyseessä ollessa. Sama teema nousi esiin myös kyselyaineistosta; joidenkin näkemysten mukaan konflikteihin varautuminen saattaa johtaa konflikteihin. Niin vastaanottokeskuksilla kuin kunnillakin olisi hyvä olla monipuolisia välineitä konfliktitilanteisiin, jottei pienistä ja ulkopuolisen silmin turhistakin huolista tai peloista synny isompia jakolinjoja väestöryhmien välille. Sovittelu on yksi tällainen väline, vaikkei tietenkään pelkästään ole riittävä keino luoda toimivia naapurisuhteita tai ratkaista konflikteja.

Naapuruussovittelun keskuksen järjestämän sovittelun erityispiirteitä ovat sovittelun ammattimaisuus, dialogin painottaminen sekä joustavuus. Naapuruussovittelijat voivat jalkautua ihmisten koteihin ja kaduille sekä tehdä joustavasti yhteistyötä eri viranomaisten kanssa. Tällainen ”etsivä” työskentelymuoto voi auttaa voittamaan osapuolten luottamuksen ja tavoittamaan ihmisiä tehokkaasti. Toimintaa voidaan räätälöidä kunkin tilanteen tarpeisiin ja osapuolia ohjata muiden palveluiden piiriin.

Toisaalta toiminnan joustavuus asettaa haasteita yhdenvertaisuudelle ja ihmisten oikeuksien tasavertaiselle toteutumiselle, sillä sovittelun sujuvuus, puolueettomuus ja sopimuksen tasapuolisuus ovat pitkälti yksittäisen sovittelijan taitojen varassa. Yksittäisen sovittelijan valta vaikuttaa sovittelun kulkuun korostuu vielä entisestään, jos osapuolina on vasta maahan muuttaneita henkilöitä, joilla ei ole esimerkiksi tietoa oikeuksistaan uudessa asuinmaassaan. Sovittelun laatu onkin paljon kiinni sovittelijoiden osaamisesta ja resursseista.

Gradun kirjoittaminen oli mielenkiintoinen matka naapurikonfliktien, sovittelun ja empiirisen tutkimuksen maailmaan. On myös kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan naapuruussovittelutoiminta ja ylipäänsä yhteisöllisten sovittelun muotojen käyttö Suomessa kehittyy tulevina vuosina.

Kirjoittaja: Tuuli Samela, OTM

Linkki opinnäytetyöhön