5 op koulutusohjelma polarisaatiosta ja konflikteista oppilaitoksiin
5 opintopisteen laajuinen Toimivat väestösuhteet sekä polarisaation ja konfliktien käsittely -koulutus toteutettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2020 Koneen Säätiön hanketuella yhteistyössä Helsingin yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen kanssa. Koulutus tarjottiin täydennyskoulutuksena moniammatilliselle ryhmälle opiskelijoita, jotka hakivat ja tulivat valituksi koulutusohjelmaan.
Koulutusohjelma rakentuu tammikuussa 2020 julkaistulle tietokirjaan Me ja ne – välineitä vastakkainasettelujen aikaan (Into Kustannus). Lisärahoitusta on haettu koulutuksen toistamiseen ja siihen, että sitä voitaisiin tarjota osallistujille matalalla kustannuksella jatkossakin.
Koulutusohjelma antaa välineitä tunnistaa ja käsitellä vastakkainasetteluja ja konflikteja, joita monikulttuurisessa yhteiskunnassa esiintyy sekä tekee tutuksi Suomen väestösuhdepolitiikkaa ja keinoja toimivien väestösuhteiden rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi. Koulutukseen on kiinnitetty toimintatutkimuksellinen tavoite: tutkimme sitä, lisääkö koulutus osallistujien kompetenssia ja resilienssiä, kun polarisaatio ja konfliktit vaikuttavat työssä ja haastavat löytämään uusia taitoja ja toimintatapoja.
MITÄ JA MIKSI?
Yhteiskunnallinen keskustelu on viime vuosina kärjistynyt Suomessa, kuten muuallakin. Rakentavan keskustelun puuttuminen heikentää yhteistyön mahdollisuuksia ja uhkaa yhteiskuntarauhaa. Suomi tunnetaan kansainvälisen rauhanvälityksen asiantuntijana, mutta sisäisen turvallisuuden edistäminen konfliktinratkaisun tai sovittelun keinoin ei ole vielä saanut riittävästi sijaa julkisessa keskustelussa.
Kurssilla pohditaan sitä, miksi yhteiskunnat, yhteisöt ja ryhmät ovat jonkin verran polarisoituneita ja käsitellään sitä, miten yhteiskuntaan vääjäämättä kuuluvien konfliktien kanssa voidaan toimia rakentavasti ja haetaan vastauksia siihen, mikä on toimivien väestösuhteiden ja yhteiskuntarauhan – tai yhteisötasolla asumisrauhan, opiskelurauhan tai työrauhan – salaisuus.
Koulutuksessa tarkastellaan näitä ilmiöitä ja kehityskulkuja teorian ja käytännön kautta, mikrotasolta makrotasolle. Aiheina on oman asemoitumisen ja omien toimintatapojen tarkastelu, polarisaation, vastakkainasettelujen ja konfliktien käsittelyn perustaidot ja menetelmät, ryhmä – ja väestösuhteet, identiteetti sekä yhteiskuntapolitiikan ja yhteiskunnan rakenteiden vaikutus ihmisten ja ryhmien välisiin suhteisiin.
KENELLE KOULUTUS SOPII
- opetuksen, kasvatuksen, sosiaalialan, nuorisotyön alan, turvallisuusalan ja julkishallinnon ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään vastakkainasetteluja ja konflikteja ja/tai joiden tehtäviin kuuluu edistää toimivia väestösuhteita, näiden alojen opiskelijoille
- väestösuhdepolitiikasta, polarisaatiostrategisesta ajattelusta ja konfliktiteoriasta kiinnostuneille ammattilaisille, jotka haluavat täydennyskoulutusta
- työntekijöille, jotka haluavat pohtia kurssin teemoja omaan työtehtäväänsä ja rooliinsa/asemaansa liittyen ja tarjota oppimaansa oman organisaationsa käyttöön
HYÖDYT OSALLISTUJALLE JA ORGANISAATIOLLE
- osallistuja saa teoreettista tietoa kurssin keskeisistä käsitteistä (esimerkiksi polarisaatio, konfliktit, ryhmäkäyttäytyminen, identiteetti, väestösuhteet)
- osallistuja oppii tunnistamaan, kuinka konteksti, rakenteet ja omat toimintatavat vaikuttavat polarisaatiossa ja konflikteissa ja päinvastoin
- osallistuja saa käytännön työvälineitä teoreettisen tiedon soveltamiseen omassa työympäristössään
- osallistuja oppii toimimaan ammattilaisena riippumattomasti ja vastakkainasetteluja purkavalla tavalla sekä tunnistamaan ja käsittelemään jokapäiväisiä konflikteja ja vastakkainasetteluja niiden eri vaiheissa
- organisaatio saa mahdollisuuden kehittää omia sisäisiä valmiuksia toimia polarisaatiostrategisesti ja käsitellä konflikteja rakentavasti ja kestävästi
- organisaatio lisää sisäistä ymmärrystä Suomen väestösuhdepolitiikan tavoitteista ja valmiuksia toimia omassa kontekstissa väestösuhteiden rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi
- organisaatio hyötyy sen erityistarpeisiin räätälöidysti laaditusta kehittämistehtävästä, jonka osallistuja tuottaa kurssin aikana
KESKEISET SISÄLLÖT
Koulutuksen keskeinen sisältö kattaa kolme pääteemaa: väestösuhteet, polarisaatio ja konfliktit.
Teemoihin paneudutaan seuraavien kokonaisuuksien kautta:
- makrotason rakenteet, yhteiskuntapolitiikka ja katsaus historiallisiin kehityskulkuihin
- ryhmä- ja väestösuhteet, vuorovaikutus ja sosiaalinen identiteetti
- käytännön taidot, ammatillinen toimijuus ja asemoituminen
OPISKELUTAVAT
Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena ja kaikkia sen keskeisiä sisältöjä käsitellään teorian ja käytännön kautta, käytännönläheisestä näkökulmasta.
Monimuoto-opetus sisältää:
- Koulutusvideoita (4 kpl) ja niihin liittyviä reflektointitehtäviä
- Webinaareja (5 kpl) ja niihin liittyviä reflektointitehtäviä
- Lähiopetuspäiviä (4 päivää), jotka muodostuvat pääosin fasilitoidusta työpajatyöskentelystä, vuorovaikutteisista tehtävistä sekä käytännön harjoituksista
- Kurssikirjallisuuden lukeminen (kurssikirja Me ja ne – välineitä vastakkainasettelujen aikaan sekä valinnan mukaan vierailevien kouluttajien valitsemat lisälukemiset)
- Omaan työhön liittyvä kehittämistehtävän laatiminen
Koulutus toteutetaan suomen kielellä, mutta vierailevien kouluttajien lisälukemiset saattavat sisältää englannin kielisiä tekstejä.
Mikäli haluat, että oppilaitoksessanne tarjotaan tätä koulutusta, voimme rakentaa paketin yhteistyössä. Ota yhteyttä:
miriam.attias@communitymediation.fi
Kommentoi
Haluatko liittyä keskusteluun?Ole hyvä ja osallistu!